9.2.2014

Aivan kohta.

Ronja, Ilmari & Aila, Aava
 
 
Jännittää. Enskaviikko alkaa huomenna. Maanantaina treenit, tiistaina kenraali, ja lauantaina ensi-ilta. Paniikkia ei ole, kiitos ohjaajan ja kanssanäyttelijöiden. Luotan meihin!
Toivon että itse saan hyvän flown päälle heti kenraalissa ja saman ensi-illassa. "Ei mitään hätää" niin kauan kun keskittyminen pysyy. Ja niin kauan kun ei liukastu ja lennä kaaressa perseelleen kesken raivokohtauksen. Sellainen aiheuttaa hysteerisen naurukohtauksen. Tuli kokeiltua viime treeneissä.
 
Viimeisin viikko on mennyt tehdessä läpimenoja ja pieniä viime hetken viilauksia. Vapaa-ajalla repliikkien toistelu on vain yltynyt ja saattanut proggiksen ulkopuolisten ihmisten pinnan kireälle. Pyydän anteeksi asianomaisilta, mutta en lupaa muutosta tilanteeseen noin kuukauteen. Aivan kohta pääsee läväyttämään tän kaiken yleisön silmille. En osaa yhtään sanoa miten tää kaikki vaikuttaa katsojaan. Tule koke(ile)maan.

2.2.2014

Vetelää

Reenit alkaa olla jo lähinnä läpimenoja. Enska lähestyy hurjaa vauhtia. Enää kaksi viikkoa.

Samalla kun näytelmä alkaa sujua lavalla, syventyä ja kasvaa, se vaikuttaa väkisinkin mielialaan. Meillä kestää joka kerta suhteellisen kauan ennen kuin aloitetaan läpimeno, kaikki haluaa viivytellä synkkyyksiin sukeltamista. Läpärin jälkeen fiilikset jää väkisinkin päälle, ja koska näytelmä on synkkä, tarvitaan jonkinlainen toipumishetki ennen kotiinlähtöä. Onneksi porukka on mahtava!

Jumala on kala tulee varmasti herättämään yhden jos toisenkinlaista ajatusta katsojiensa pääkopassa. Sitä, millaisia ajatuksia se herättää, on vaikea sanoa, kun on itse jo sen verran syvällä. Vesissä. Tässä ohjaajan ajatuksia: Miksi uskonto?

Lupailemani vesitraileri löytyy TÄSTÄ(linkki).

Pääni on väsynyt. Pyydän anteeksi tekstin sisällöttömyyttä.